Yhteenveto
Tälle sivulle kootaan vielä kaikilta trippaajilta yhteenveto reissusta ja matkan kohokohdat. Tarinat päivitellään tänne sitä mukaan kun ihmiset niitä jetlageineen saavat rustattua. Nämä viimeiset tarinat kirjoitetaan siis kukin omilla tahoillaan, joten jutuissa tulee olemaan päällekkäisyyttä.
Suvi:
35 päivää, 12400 kilometriä, 20 osavaltiota.
Lukematon määrä loppumattomia suoria, vuoria ja metsää, preeriaa ja suota, järviä ja meriä.
Kokonaisuudessaan mantere tuli sahattua aika kattavasti. Luoteisosa ja pohjoinen jäivät tällä kertaa koluamatta, mutta luulenpa että etelä on näin suomalaiselle eksoottisempi paikka. Rannikoita ei kannata missata, kumpikin niistä on erilaisuudessaan näkemisen arvoinen. Jopa niin, että aikaa näissä voisi viettää sen 5 viikkoa per rannikko. Taas toisaalta, maan keskiosassa ei juurikaan ole nähtävää. Takapuolen niin salliessa suosittelen ohittamaan nämä Hoodit mahdollisimman reippaasti, olkoonkin Texas suurin osavaltio! En myöskään koe enää tarvetta käydä Memphissä, Elviksen kämppä on nyt nähty ja se riittää. Myös Buffalo oli epämääräisen maineensa arvoinen, joten mahdollisuuksien mukaan skippaan senkin.
Yksittäisenä highlightina matkalta jäi mieleeni Rodeo. Taustatutkimus kantoi hedelmää ja saimme nähdä "ihan oikeaa rodeoo", eli siis sellaista jossa paikallisetkin käyvät. Suosittelen! En muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon, Justin Mutton Bustin on jäänyt mieleeni loppuelämäkseni. Myöskin New Orleansin ohjattu suo-vierailu, Las Vegasin kasinot ja Toronto ovat ehdottomasti näkemisen arvoiset. Manhattanista puhumattakaan. Shoppailu Jenkkilässä, ja Kanadassa, on tehty kivuttomaksi. Mall:t ja ennen kaikkea edullisemmat Outlet-mallit (siis kauppakeskukset, jossa on merkkien omat liikkeet myyvät tuotteitaan tavarataloja halvemmalla) saavat nihkeämmänkin shoppailijan hurahtamaan.
Ruoka roudtripilla voi olla haaste, siksi suosittelenkin ottamaan matkaan mukaan hyvän navigaattorin, joka löytää kaikki mahdolliset ravintolat. Kaikkiruokaisen ei tarvitse kärsiä nälästä, mutta tällainen gluteenitoman, terveellistä ruokaa kaipaavan voi olla joskus haasteellista saada haluamaansa pöperöä. Suositeltavia aamupalamestoja ovat Denny's ja IHOP, muita hyviä ovat Chili's, Outback, Applebee's ja tietysti Cheececake Factory. Kaikki paikat ovat luonnollisesti ketjua, niin kuin kaikki tuossa maassa, mutta eivät ns. pikaruokapaikkoja.
Onnistuneen RoudTripin menestystekijät:
- On hyvä ottaa etukäteen selvää mitä missäkin paikassa haluaa tehdä ja nähdä. Paikan päällä on ihan tuskaa alkaa selvittelemään nähtävyyksiä, aukioloaikoja, hintoja, ja näin ollen käy helposti niin, että ei tule lopulta nähtyä mitään.
- Budjetti ja maksutavat on syytä miettiä valmiiksi. Käteistä pitää olla, mutta myös luottokortti on ehdoton. Ja huomattavaa on, että ravintolalaskun jakaminen osiin on tuossa maassa edelleen aika vaikeaa.
- Blogi. Itselle jää edes jokin muistikuva alkupään paikoista ja pääsee välittämään tunnelmia kotiväelle ja ystäville. Lukijoiden kommentteja oli kiva lueskella ja huomata, että matkamme kiinnostaa muita(kin). Etenkin nimettömät kommentit herättivät tiimissämme hilpeyttä, mutta on myös syytä muistaa, että internetin ihmeellisessä maailmassa nimetön ei aina suinkaan ole anonyymi, terveisiä vaan mm. Timpalle.
Summa summarum: Kokonaisuudessaan ehdottomasti kaiken rahan ja vaivan arvoinen reissu!!! Elämäni nopein viisiviikkoinen hyvässä seurassa!!!
"On the road again. Going places that I have never been. Seeing things that I may never see again, I can't wait to get on the road again..."
Over and out,
Suvi
Make:
Reissu on siis takanapäin ja jetlagikin alkaa vähitellen helpottaan. Olipa kyllä tuskanen paluu taas arkeen kun ensimmäisellä viikolla sai öisin nukuttua noin kolme tuntia yössä, mutta reissu oli todellakin sen arvoinen ja paljon enemmänkin.
Kaikenkaikkiaan tripistä jäi todella hyvä fiilis. Matka sujui ilman suurempia kommelluksia ja taas oppi ymmärtään jenkkien ajatusmaailmaa hieman paremmin. Onhan se kansa tosiaan tyhmää kun saapas, mutta se on enemmänkin valtion syytä kuin yksittäisten ihmisten, koska ei jenkeillä ole mahdollisuuksia saada informaatiota. Joka tuutista kuulee vain kuinka United States of America on maailman mahtavin maa, ja kuinka välttämätöntö on käydä lahtaamassa muiden uskontojen edustajia. Saattaisi itsekin aivopeseytyä, jos 10 vuotta seuraisi vain jenkkitiedotusvälineitä. Tästähän olen avautunut jo aikaisemminkin, mutta on tuo jenkkipaatos vaan aika kummallista kuultavaa näin sivistysvaltion edustajana.
Mutta siis itse matkaan... Nähtävää jenkeissä on siis aivan älyttömästi. Valtavasti erilaisia kaupunkeja ja nähtävyyksiä (niin ihmisten kuin luonnonkin tekeminä) sekä tietysti ihan kaikennäköistä maisemaa. Lupasin aikaisemmin että täällä kerrotaan mikä oli ihqua ja mikä ei, joten tässä tulee meikäläisen listaa:
- Turisteja on kaikilla nähtävyyksillä aivan älyttömästi ja tämä valtava turismi on osittain pilannut monia, muuten hienoja, paikkoja.
- Memphis. Tänne ei kannata ikinä eksyä, ellei sitten satu olemaan aivan huge Elvis fani. Kaikki vastaantulijat yrittävät joko kerjätä tai ryöstää ja kaupungissa ei yksinkertaisesti ole mitään.
- New Mexico. Vaikka pidänkin nimenomaan ajelemisesta ja erilaisista maisemista, niin täällä sekään ei ollut erityisen hienoa (Onneksi nukuin lähes koko osavaltion). Tuhansia kilometrejä pelkkää pientä pusikkoo eikä yhtäkään hienoa kaupunkia.
- Mississippi jokiristeily. Älkää menkö sinne!
- Aamiaiset. Jenkeissä on mahdotonta saada "normaalia" aamupalaa. Jenkkiaamupalamättöä pystyy ehkä syömään viikon, mutta sen jälkeen se ei vaan pysy sisällä.
- Coca Cola Company päämaja. Tämä oli siis vain pelkkää kokiksen mainostamista ja siitä lystistä vielä joutui maksamaan. Hyvänä puolena oli että pääsi maistelemaan 60 erilaista yhtiön tuotetta, mutta mitään mielenkiintoista Coca Colan historiasta ei kerrottu, kuten että se on alunperin tehty lääkkeeksi ja sisälsi kokaiinia, tai että se edelleen sisältää kokapensaan lehtiä...
+ Kaupungit yllättävän erilaisia toisiinsa nähden monessa suhteessa. Tästä syystä oli aina mielenkiintoista saapua uuteen kaupunkiin, koska ikinä ei tuntunut siltä, että tämähän on jo nähty.
+ Maisemat. Itse en ole mikään kaupunkimatkaaja, joten kyllästyn mihin tahansa kaupunkiin (poislukien Rio) viimeistään kolmantena päivänä. Minulle hienointa tälläkin matkalla olivat nimenomaan siirtymiset kaupunkien välillä ja ajaminen autiomaassa, vuorilla, preerioilla... koska tälläisiin maastoihin ei kotisuomessa pääse.
+ Automatkailun helppous. Tämähän on jenkeissä aivan omalla tasollaan. Interstateja pitkin pääsee siirtymään tehokkaaasti paikasta toiseen ja vieressä menee yleensä highway mikäli haluaa katsella maisemia. Kaikkialle pääsee autolla, esimerkiksi luonnonpuistoissahan ei todellakaan vaellella vaan ajetaan autolla kierros läpi. Jopa hautausmailla voi yleensä kierrellä autolla.
+ Toronto oli ehdottomasti yksi hienoinpia kaupunkeja tällä reissulla. Ehkä osittain sen takia, että pääsi vihdoinkin sivistyksen pariin. Täällä on nähtävyyksiä, ranta, kansainvälistä meininkiä ja järkevä keskusta, siis verrattuna jenkkikaupunkeihin, ei Eurooppaan.
+ Washington oli myös yllättävän miellyttävä kaupunki. Tämä oli siis ainoa kaupunki matkamme varrella, jossa oli oikeasti puistoja. Myös nähtävyydet olivat todella hienoja ja helposti kierrettävissä kävellen.
+ Las Vegas on puolestaan meikän pitkäaikainen suosikki. Lähinnä sen takia, että läheskään tälläistä kaupunkia ei löydy mistään muualta maailmasta. Kaikki on isoa ja täysin teennäistä, ja sijainti keskellä aavikkoa, joten lämpötila ja sademäärä on kohillaan.
+ Luonnonpuistot. Näitä riittää joka lähtöön, varsinkin mantereen länsipuolella. Mieleenpainuvin on ehkä Death Valley, jossa maisemat näyttävät olevan joltain aivan muulta planeetalta.
+ Jamba Juice. Tähän lafkaan Makelta kului ehkä eniten rahaa. Tekee siis todella hyviä mehuja tuoreista raaka-aineista. Valitettavasti vaan hinnatkin on kovat. Mutta silti, muita mehubaareja ei kannata harkitakaan jos Jamba on lähellä.
+ Cheesecake Factory. Paras ravintolaketju ever. 200 ruokalajia menussa, maailman parhaat juustokakut ja tuorepuristettua mehua. Muita mainitsemisen arvoisia ketjuja olivat Chili's ja Outback Steakhouse.
+ Swamp tour. Jos eksyy New Orleansin seudulle, kannattaa käydä katteleen alligaattoreita niiden luonnollisessa ympäristössä. Pesee kevyesti rääkättyjen elukoitten katselun häkissä, jonka tukemiseen puolestaan en kannusta.
+ Meksikonlahti. Kyseessä oli ehkä lämpimin meri missä olen ikinä ollut. Täällä kelpaa harrastaa vesileikkejä.
+ Rodeo. Tätä en olisi kyllä etukäteen uskonut, mutta aivan älyttömän hieno ja hauska show. Ja ainakin joissain lajeissa elukoillakin oli mahdollisuutensa
+ Roadtrip! Aivan älyttämän hieno kokemus ajaa hyvässä seurassa viisi viikkoa ja nähdä koko ajan uutta. Suosittelen!
Make
Heli:
Uskomaton matkamme on siis takanapäin. "Once in a life time" tuumasimme matkaa suunnitellessamme. Ja sitähän se olikin. Onneksi jaksoimme koko reissun päivitellä blogiamme, sillä nyt on helppo palata niihin kuviin ja tunnelmiin, joita matkalla koimme. Oli ilo kokea unohtumattomat hetket hyvässä seurassa, joskin nuo viisi viikkoa kuluivat aivan liian nopeasti.
Yhtä ehdotonta suosikkia matkaltamme on vaikea valita:
+ New York ja Washington ovat maineensa veroisia. Molemmissa saa helposti kulumaan viikonkin.
+ Unohtuman ilmapiiri vaikuttaa San Antoniossa, New Orleanssissa ja Charlestonissa.
+ Texas oli minun makuuni. Olisin kierrellyt osavaltiota laajemminkin.
+ San Francisco uskomattomine taloineen ja yksilöllisine kaupunginosineen on kyllä suosittelun arvoinen.
+ Las Vegas kaikessa loistossaan on pakko nähdä kerran elämässä, mutta tuskin palaisin sinne uudelleen.
+ Luonnonpuistoista Yosemite saa haaveilemaan ratsastusretkistä rehevissä laaksoissa kun taas Death Valleyssä aavikon armottomuus säväyttää. Grand Canyonilla on isoksi kuopaksi komeat maisemat, mutta se on nähty 5 minuutissa. Jos taas menisin uudelleen Stone Mountainille, ottaisin mukaan viltin ja piknik korin ja nauttisin päivästä maisemia katsellen.
+ Rodeo oli uskomaton, suosittelen lämmöllä.
+ NASA oli mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen, samoin se Elviksen Graceland (vaikka Memphisissä onkin).
+ Atlantan Akvaario on maailman isoin ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.
+ Suoajelu alligaattoreineen antoi rahalle vastinetta.
+ Broadwayn teatterit. Sijoita uskomattomaan elämykseen.
+ Cheese Cake Factoryn juustokakut. Namm...
++ Road Trip... Once in a lifetime :)
- Dallas on kaupunki, josta on netin keskustelupalstoiltakaan vaikea löytää positiivia kommentteja.
- Jos vielä huomaan päätyneeni Memphisiin tai New Meksikon aavikolle, painan kaasua, enkä katso taakseni.
- Ja jos joudun vielä jokiristeilylle, tarkistan ennen veneeseen nousua, että promilleja on riittävästi ja että baari on auki koko matkan.
- South Forth on aika turha. Ei ne edes oikeesti kuvannu sitä Dallasia siellä sisällä.
- Myrtle Beach on Amerikkalaisten Kanaria.
Toivottavasti blogistamme on hyötyä muille matkaa suunnitteleville. Seuraavassa muutamia neuvoja vahingosta viisastuneena.
- Navigaattori on Road Tripillä ehdoton. Suurkaupungeissa ohitusteillä suunnistaminen on täysi mahdottomuus, jos et tiedä minne olet menossa.
- AAA virallinen tiekartta kannattaa ottaa mukaan, koska navigaattorilla reittien suunnittelu puolestaan on melko onnetonta.
- Ota ajokortti mukaan. Jokaisessa motellissa kysytään henkilöllisyystodistusta ja melko riskialttiilta tuntuu jättää kopioita passistaan ympäri USAta.
- Varaa vuokra-auto jo Suomessa ja ota etukäteen selvää tarvittavista vakuutuksista ja luvista. Pitkän lennon jälkeen tulee maksaneeksi ekstraa tarpeettomista lisäpalveluista.
- Muista täyttää netissä virallinen maahansaapumislupa ja muista tulostaa se matkalle mukaan.
- Suomalainen Debit-pankkikortti toimii Pohjois-Amerikassa ongelmitta, kunhan muistat käyttäväsi ulkomailla "credit"-vaihtoehtoa.
- Postilaatikkoja ja postimerkkejä on yllättävän hankala löytää. Kannattaa ostaa merkit yhdellä kertaa ja postitella kortit motelleista. Allekirjoittanut kiroili nimittäin muutamaan otteeseen postitellessaan kotiväelle lupaamansa kortin joka kaupungista.
- Jos aikataulu on tiukka, selvitä etukäteen eri kaupunkien nähtävyydet. Suurkaupungit ovat hämmentäviä ja vaikka joka kylässä on oma turisti-infonsa saa kohteista ehdottomasti suunnittelemalla enemmän irti.
- Hinnat ovat verottomia ja tipittömiä. Kannattaa muistaa shoppaillessa, että hinta nousee kassalla noin 8% verran ja ruoan hintaan raflassa lisätään aina vielä se 15-20% tippiä. Yksi helppo tapa laskea tippi on kertoa vero x 2. Lisäksi joissain paikoissa ravintola lahjottaa vielä muutamia dollareita puolestasi kodittomille tai sairaaloille, eikä näistäkään maksuista ilmoiteta etukäteen.
On hyvä, että matkalla on päämäärä. Mutta tärkeintä on lopulta matka, ei päämäärä.
Heli kiittää ja kuittaa.
Torstai, 3.9.2009
Päivä 35: Mama I'm coming home
Se oli sit siinä, mutta kivaa oli niin kauan kun sitä kesti. Nyt ollaan Reykjavikin kentällä ja vielä pari tuntia istumista ennen Hesan lennon lähtöä, joten vielä pari sanaa viimeisestäkin päivästä.
Viimeisenä päivänä oli vuorossa yleistä häröilyä Nykissä, koneen lähtiessä vasta 20.30. Osa porukasta meni Central Parkkiin ottaan vielä viimeiset auringon säteet ennen puolen vuoden pimeyttä. Osa puolestaan kävi vielä kuluttaan viimeiset rahat shoppaamalla. Kyseinen aktiviteetti menikin hieman överiks tällä keikalla. Lentokoneeseen mentäessä porukalla oli nimittäin 10 laukkua ruumaan ja 8 matkustamoon. Lentokentälläkin oli vielä säätöö, että saatiin kaikki laukut sopivan painosiks...
Kuten edellisessä jutussa mainittiinkin, niin siirtyminen Manhattanilta hoidettiin tyylillä. Limusiini saapui hotellin pihaan puol viis ja kamat saatiin kuin saatiinkin tungettua sisään. Itse asiassa auto oli yllättävänkin tilava, koska myös ihmiset saatiin sisään ilman suurempaa tuskaa. Sitten kruisailtiin seuraava puoltoista tuntia manhattania ja hihiteltiin köyhille. Suomen päässä odottaakin sitten Volkswagen Golf, johon pitäisi saada neljä ihmistä ja noin 12 laukkua...
Blogi päättyy siis tähän, mutta koitamme vielä muutaman päivän sisällä saada loppuyhteenvedon reissusta ja ennenkaikkea siitä mikä kenenkin mielestä oli ihquu ja mikä vähemmän ihquu. Kiitokset kaikille kommenteista ja Suomessa nähdään!
Make
Näin rahamiehet lähtee isolta kirkolta.
Iloisen mielin kohti uusia seikkailuja.
Keskiviikko, 2.9.2009
Päivä 34: Last Supper in New York City (ja sitten alkaa dieetti)
Pitkästä aikaa ja samalla viimeistä kertaa on mun vuoro tarttua näppikseen. Äkkiä on aika mennyt.. Nyt on taivaallista maata sängyllä koko päivän kävelyn jälkeen. Jalat on aivan soosia ja rakkuloita tusina. Yli neljän viikon Dodgessa köllöttelyn jälkeen on tämän kaupunkin katujen tallaaminen melkoista urheilua. Mutta tekee todellakin hyvää!! Tänään porukka häröili kaikenlaisia juttuja: Central Parkisssa löhöilyä, Madame Tussaudsin vahakabinetti, shoppailua (yllättäin...), subwaylla ajelua, leffailta (Inglorious Basterds), Ison Omenan tunnelman nuuhkimista (välillä haisee pahasti paskalle) ja viimeinen illallinen tällä tripillä, niisk :/
Vilinä ja hälinä kaupungissa on ihanan erilaista, mukaan väkijoukkoon voi vain solahtaa ja mennä virran mukana. Välillä pikaruokaa jostain delistä, hodaria kojusta tai kahvia Starbucksista ja meno jatkuu =) Toisaalta joskus menee hermo, kun koko ajan joku tuuppii eikä ole yhtään privaattitilaa. Takseja ainakin piisaa ja voi tehdä niinkuin Sinkkuelämässä eli nostaa tassun pystyyn ja huikata Taxiiiiii ja se tosiaan toimii :) Taksilla meno on siis halpaa ja kivaa, mutta arvatkaas miten huomenna lähetään kotiin?? Nyt voidaan mällätä kaikki loputkin rahat ja lähteä tyylillä eli limusiinilla!!! Kotona odottaakin sitten sitäkin harmaampi arki Visa-laskuja availlessa. Mutta sitä ei voi vielä ajatella. Huomenna meillä on lähes koko päivä aikaa pureskella Omenaa..
Tänään listattiin kaikkien lempparikaupungit, jos on pakko valita yksi ja johon voisi muuttaa, jos nyt joku hullu muka haluaisi Suomesta pois ;) Tässä tulokset:
Suvi: Toronto
Make: Toronto
Heli: New York
Mikko: New York
Elsa: San Francisco
Hyviä kakkosia olikin sitten liuta: Las Vegas, Atlanta, New Orleans, Charleston, San Antonio.. KUKAAN, KOROSTAN, KUKAAN EI HALUA MUUTTAA MEMPHISIIN!! Myös Dallas on äklölistan kärjessä.
PS. eilen tajusin, miksi kaikilla muilla trippaajilla on niin pirun hyvä näkö, kun ne erottaa mainosvalot ja liikennemerkit paljon kauempaa: Mulla on koko matkan ajan ollut toisessa silmässä lähes numeron liian vahva toisen silmän piilolinssi. Ilmankos on ollut vähän sumeeta, kaikki ei siis johtunutkaan oluesta.
Kohta nähhään!
Elsa
Taksejahan täällä riittää.
Nykin katuja.
Tiistai, 1.9.2009
Päivä 33: Finnish man in New York
Tänään olikin vuorossa Amerikan luonnonhistoriallinen museo. Paikka sijaitsee Central Parkin vieressä 79th Streetillä. Metrolla pääsee suoraan lippujonoon kellarikerrokseen. 16 dollarin sisäänpääsymaksulla pääsee aika tosi moneen näyttelyyn viidessä eri kerroksessa ja tuplaamalla summan saa kaupan päälle vielä 5 ekstraspessuu showta, planetaariokierroksen, 2 imax esitystä ja 200 sammakkoa. Museo on aivan he-le-vetin iso, yhdessä päivässä on turha haaveilla kaikkea näkevänsä. Näytillä on dinosaurusten luita, täytettyjä eläimiä nisäkkäistä lintuihin ja aivan uskomaton määrä erilaisia kaloja ja ötököitä. Jos eläimet ei kiinnosta niin näytillä on myös kokolailla kaikkien mantereiden eri kulttuurit ja siinä samalla pieniä paloja historiastakin. Lämpimästi suosittelen varaamaan mukaan hyvät jalkineet, koska kahden tunnin taapertamisen jälkeen rupee kyllä pahasti puuduttamaan. Tiedon tulva on valtava, eikä kaikkea pysty mitenkään vastaanottamaan. Itse luovutin neljän tunnin jälkeen. Sitkeimmät meistä jaksoivat vielä jäädä katsomaan 40 minuuttisen kasvutarinan sardiinien sielunelämästä.
Illan hämärtyessä suuntasimme kohti yhtä kuuluisimmista nähtävyyksistä, "must see", Empire State Buildingiä. Rakennuksen näkee kyllä kaupunkikuvassa melko pitkältä, mutta itse rakennukseen tehdään (ylläri ylläri) maksullisia kierroksia. 20 dollarilla saa hissimatkan 86 kerroksen näköalatasanteelle ja 15 dollarin lisämaksusta pääsee aina 102 kerrokseen saakka. Rakennuksessa vierailee vuosittain 3,5 miljoonaa turistia, joten väkijoukkoon oltiin paikan päälläkin valmistauduttu. Ensin jonotettiin turvatarkastukseen, sitten lipputiskille, sitten valokuvaukseen, sitten lipun tarkastajalle, sitten ensimmäiseen hissiin, sitten toiseen hissiin, sitten parvekkeelle, sitten takaisin sisälle, sitten alasmeneville hisseille, sitten pakolliseen lahjatavarakauppaan, sitten viimeiseen hissiin. Valehtelematta paikassa oli pari kilometria köydellä jaettuja jonotusalueita. 86 kerros ei muistuta mielikuvia Tompan ja Megin kohtaamisesta, mutta näköala on huikeampi kuin uskaltaa kuvitellakaan. Rakennusten valaisema kaupunki jatkuu silmänkantamattomiin, mainosvalot vilkkuvat ja suurimmat kadut erottuvat valonauhoina kilometrien päähän. Vaikuttava näky, varsinkin jos rajaa valokuvasta ulos joka puolella tunkeilevat turistitoverit.
Teatterin ystävänä päätin investoida ja sijoitin rahani ainutlaatuiseen kokemukseen: Ostin lipun Broadway musikaaliin "The Lion King". Kyseistä spektaakkelia on esitetty Times Squarillä jo 10 vuoden ajan ja spektaakkeli se todentotta olikin. Liikutuin jo ensimmäisen minuutin aikana esityksen vaikuttavuudesta uskomattomine rooliasuineen ja lavastuksineen. Kyynel valui, kun ajattelin miten uskomatonta on nähdä se kaikki loisto...ja vielä Broadwayllä. Itkut ei jäänyt siihen, vaan peittelin useampaan kertaan kyyneleitä vieressäni istuvalta ranskalaiselta teinipojalta esityksen edetessä. Näytös oli kaikenkaikkiaan jotain niin vaikuttavaa, ettei sitä edes sovi verrata mihinkään aiemmin näkemistäni, vaikka tiesin näytelmän juonenkin jo etukäteen. Esityksen päättyessä täysi katsomo osoitti suosiotaan nousemalla seisomaan ja raikuvat aplodit nostivat salin desibeli reilusti yli sallittujen lukemien.
Halvemmallakin toki voi kulttuurielämyksia Cityssä saada. Keskuspuistossa voi seurailla katutanssiryhmiä tai pysähtyä kuuntelemaan katumuusikoiden soittoa. Musiikkivalikoimaa tuntuu olevan jazzista poppiin, valitse mieluisa ja pysähdy tunnelmoimaan vaikka nurmikolla istuen. 5th Avenuen muotikauppojen välissä saattaa törmätä Michael Jackson kopioon tanssimassa thrillerin tahtiin ja suosikkinäyttelijäsi saattaa kävellä ohitsesi kadulla. Pienikin hetki saattaa tuntua koskettavalta, kuten itse huomasin metroa odotellessani yhden kanssamatkustajan alettua aikansa kuluksi laulamaan "I just called to say I love you...". Tai kun tuntematon mies pysähtyi luokseni kadulla ja kysyi saisiko hän halata minua. Tempaus kuului tietenkin Free Hug -kampanjaan, mutta allekirjoittaneen halipulassa se tuli tarpeeseen. Ja taas liikutuin. Ei, en ole raskaana. Viiden viikon BB experiencellä ja koti-ikävällä saattaa olla osuutensa vetistelyyn. Huomenna on matkamme viimeinen päivä. Varaudun siihen nenäliinoilla ja hyvillä jalkineilla. Valmiina viimeiseen, äärimmäiseen shoppailuexperienceen.
Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Heli
PS. Terkkuja Sannalle!! Pitäkäähän hauskaa Cityssä!
PPS. Käytiin kokeileen Nykin paikallista intialaista. Oli ok, mutta ei läheskään Uman veroinen. Tästä tulikin mieleen, että Miquel varaa kalenterista aikaa perjantaina, nappaa Hemulin mukaansa ja tulee Umalle! -Suvi
Paikallinen Pyynikki (Central park).
Heli is high.
Maanantai, 31.8.2009
Päivä 32: The Big Apple!!!
Tänään matka jatkuikin sitten jo vaelluksemme päätepisteeseen, New York Cityyn. Luovutimme auton hotellimme lähellä sijainneeseen Aviksen konttoriin, matkamittarin kertoessa karua lukemaa 7700 mailia. Siis yli 12000 kilometriä! on siinä Dodge -parka saanut kyytiä. Ilmanko huuteli puolet matkasta öljynvaihtoa. Kamat kantoon ja kohti hotellia, jonne ei ollut kuin kolmen kadunvälin matka. Kello oli sen verran vähän että huoneita ei vielä saanut, joten mitäs sitten tehtäisiin? Kuten kaikki aikoinaan tähän kaupunkiin saapuneet, mekin otimme suunnaksi Manhattanin eteläkärjen ja Vapaudenpatsaan.
Hotellin vierestä löytyikin sopivasti metroasema ja hetken lippuja osteltuamme pääsimme jo itse matkantekoon. Tiedoksi sitten kaikkille tänne saapuville, että metrossa voi olla kuuma ja kylmä yhtäaikaa, riippuen oletko asemalla vai junassa. Ajelimme junalla Wall Streetin seutuville ja kävimme tsekkaamassa millä mallilla ameriikan finanssiasiat makaavat. No, lamassahan sitä edeleen ollaan, mutta siitä viis, fitnessklubit ja kravattikaupat kukoistavat täällä silti aivan kuin nousukauden parhaimpina aikoina. Pörssikadun jälkeen käppäilimme kohti Battery Parkkia ja lauttalippukojuja. Porukkaahan täällä oli taasen kuin pipoa, ja turvatarkastuksetkin lähes lentokentän luokkaa. Onneksi ei sentään tarvinnut laittaa nestepurkkeja läpinäkyviin minigrippeihin! Lauttaan vaan ja Liberty Islandille. Vapaudenpatsas on joukkueemme yhteisen mielipiteen mukaan pienempi kuin voisi kuvitella, mutta väriltään todella kaunis. Tosin patsaan sukupuolesta oli hetken vääriä käsityksiä, mutta ilmeisesti Lady Liberty on kuin onkin tyttö. Saarella otettiin muutamia kuvia, kierrettin patsaan ympäri (Make jopa kosketti patsaan jalustaa! OMG!) ja lähdettiin kohti stadia.
Pikaisen lounaan jälkeen suunnistimme sitten WTC:n entiselle paikalle. Viimeksi täällä käydessäni (2002) paikalla oli pirun suuri kuoppa, mutta nyt insinöörit olivat laittaneet räkää nyrkkiin ja kuopan paikalle oli kohoamassa Freedom Tower-niminen rakennuskokoelma. WTC-iskujen kymmenvuotispäivänä 11.9.2011 pitäisi tämän virityksen sitten olla valmis. Kävimme katsomassa viereisessä toimistossa kuvia alueesta uudelleen rakennettuna ja täytyy sanoa että kyllä tulee hieno! Edellisten tornien paikalle viritetään kaksi suurta suihkulähdettä, joihin kaiverretaan kaikkien iskuissa kuolleiden uhrien nimet. Alumiini, teräs ja lasi kiiltelevät. Kaikkea tätä sai halutessaan sponssata toimistossa ostamalla 9/11-kamaa. Tässä maassa osataan kyllä vetää oikeista naruista, kun pitää saada ihmisten kyynel- (ja raha-) hanat auki... No se heille suotakoon, kaipa he ovat kärsineet terrorismista oman osansa.
WTC-n jälkeen käppäilimme vielä Brooklyn Bridgelle. Trafiikki sillalla oli taaskin melkoinen. Autoa ja ihmistä meni kumpaankin suuntaan ihan pirusti. Ja ihmeellisintä oli että jalankulkijat noudattivat mukisematta pyörätien ja jalankulkuväylän välissä menevää sulkuviivaa! Ei meillä Suomessa puhettakaan. Mummot koikkelehtivat härmässä pitkin ja poikin niin ettei sekaan mahdu. No okei, ikärasismi sikseen ja sanotaan että kyllä nuoremmatkin sen taidon osaavat. Takaisin New Yorkiin. Sillalta saatiin muutamat hyvät fotot kaupungin skylinestä, Manhattanista sekä Brooklynistä. Sitten alkoikin jo olla takki tyhjä ja kohti hotellia ja sisäänkirjausta.
Tätä kannatti odottaa! Hotelli Salisbury, matkamme viimeinen majatalo, olikin sitten todella hieno. Huoneet olivat suuret, sängyt Kingsize, oli taulutelkkaria ja sohvaa jos jonkinlaista. Suvin, Maken ja Helsun huoneessa on jopa erillinen olohuone ja keittokomero, joten on kai turvallista puhua jonkinmoisesta sviitistä. Ja kaikki tämä viidennessätoista kerroksessa. Ja täysin mestoilla. Central Parkkiin pari katua, Fifth Avenuen shoppailut vieressä ja jopa Jamba Juice kulman takana. Hakkaa totaalisesti kaikki tämän reissun aikaisemmat majoitusliikkeet kuus-nolla! Kyllä täällä kelpaa loman viimeiset päivät makoilla! Mutta kellon ollessa nyt kymmenen illalla, lopetan tämän horinan tähän ja uskaltaudun Ison Omenan kaduille etsimään jotain juottolaa, jossa olut on kylmää ja tunnelma lämmin. Tämä kaupunkihan ei tunnetusti koskaan nuku. .. Täältä tähän!!
Mikko
Vapauden symboli(t?).
Time Square.
Sunnuntai, 30.8.2009
Päivä 31: Peace man!
Päivämme alkoi motellista, jonka vaivoin eilen löysimme. Kyse ei ollut siitä, etteikö majataloja olisi ollut, vaan jostain meille käsittämättömästä syystä kaikkialla tuntui olevan täyttä. Aamu-uutisista, kuinkas muutenkaan, selvisi, että täällä on Labour Day viikonloppu. Varsinainen juhlapäivä on huomenna maanantaina, mutta koko jenkkilä tuntuu olevan liikekannalla kun ruokamestatkin pursuavat yli äyräiden.
Päivän varsinainen ohjelma oli ajaa mahdollisimman lähelle New Yorkia yöpymään Bethelin ja Woodstockin kautta. Pakollinen sivistysosio: Kuuluisa vuonna 1969 järjestetty Woodstock-konsertti päätettiin siirtää viime metreillä Woodstockista Betheliin. Konserttiin saapui jopa 500000 juhlijaa, mikä on 10-kertainen määrä suunniteltuun nähden. Arvattavaa onkin, että tästä aiheutui erinäisiä ongelmia sekä järjestäjille sekä juhlijoille itselleen. Silti tätä tapahtumaa pidetään jonkinlaisena hippiliikkeen huipentumana ja pidetään yhtenä populaarimusiikin merkittävimmistä ja käänteentekevimmistä hetkistä. Konsertissa musisoivat mm. Janis Joplin, Santana, The Who ja Jimi Hendrix. Siispä oli ihan luonnollista, että tämä paikka kuului matkamme varrelle. Pitihän meidän nyt nähdä missä nämä kuuluisat hipit tallustelivat mudassa legendaarisena vuonna '69. Tuostahan on nyt aikaa tarkalleen 40 vuotta ja 15 päivää.
Bethelin löytyminen ei ollutkaan sitten ihan helpon tien takana. Ensiksikin New Yorkin osavaltiosta löytyy kaksi Betheliä, joista kumpikaan ei löytynyt meidän laajasta kartastosta. Pienen arpomisen ja lahjakkaan päättelyn jälkeen navigaattoriin kadunnimi ja eikun menoksi, matkaa taukopaikalta hikiset 60km. Hämmästys oli suuri kun tuo ihmeellinen suunnistuslaite antoi matka-ajaksi 1,5 tuntia. Mitä ihmettä? Tämä selittyi kuitenkin hyvin nopeasti, kun huomasimme teidemme, tai siis kärrypolkujemme, koon ja laadun. Tänään saatiin sitten maisema reittiä koko rahan edestä aina lähelle iltapalapaikkaamme, oli meinaan sellaiset vuoristo- ja jokimaisemmat, että huhhuh. Oli kuitenkin sen autossa heilumisen arvoista. Jos mukana olisi ollut kermaa, olisi meillä päivän päätteeksi ollut kermavaahtoa.
Arvailumme osui oikeaan ja pienen pyörimisen jälkeen ei entisestä festarialueesta voinut erehtyä. Kenttä, tai siis kyse on rinteestä, on täydellinen ulkoilma tapahtumiin. Täälläkäään emme olleet ainoat turistit, vaan useampi ihminen poseerasi kuka missäkin etusormi ja keskisormi pystyssä, luonnollisesti. Ja me myös! Nyt kun festarialue oli nähty, oli aika suunnata kohti paikkaa, jossa konsertti oli määrä alunperin järjestää. Siispä Woodstockiin.
Jälleen matkaa 60km ja aikaa 1,5 tuntia ja pääsimme hippien huomaan. Itse olin kuvitellut Woodstockin edes Toijalan kokoiseksi paikaksi, mutta kylä muodostui totta tosiaan yhdestä pääkadusta ja kolmesta poikkikadusta. Pienuus ei kuitenkaan häirinnyt, sillä tämän hurmaavan vuoristokylän tunnelma oli mitä parhain. Aukiolla pääsimme todistamaan kukkaisihmisten rumpujammailuja, joka oli kerännyt mukavasti yleisöä ympärilleen. Sitähän mekin siinä sitten hetki toljoteltiin. Katukuva oli kokonaisuudessaan kirjava, väreissä ei ole säästelty. Ainoa yhdenmukaisuus oli Peace-merkki jota löytyikin sitten katukivetyksestä, ikkunalampuista, paidoista, kivistä ja ties mistä muusta. Paras paikka mielestäni tässä kylässä oli kauppa nimeltään "Life is good", joka pursusi elämäniloista tavaraa. Sieltä lähti mukaani kahvikuppi, jonka avulla voin ankeana lokakuun maanantaiaamuna palautua tänne rauhan ja rakkauden tyyssijaan.
Rauhaa ei kauaan jatkunut kun rattiraivolla jatkoimme matkaamme lähimpään ruokapaikkaan. Tämmöinen löytikin puolentunnin ajomatkan päästä kaupungista nimeltä Poughkeepsie. Sattumoisin Applebee's ravintola sijaitsi paikallisen collegen vieressä. Ja nyt, yhtään liioittelematta, voin vannoa etten ole koskaan nähnyt yhtä monta teiniä samaan aikaan samassa paikassa. Nykymuoti tuli samalla harvinaisen selkeäksi: pitäisi pukeutua valkoiseen T-paitaan, minimittaisiin farkkushortseihin ja mustiin korkkarisandaaleihin. Meikäläinen löysine housuineen ja kauhtuneine villatakkeineen herätti teiniprinsessojen kyseenalaisen huomion. Noh, tasan kuukauden RoadTripin jälkeen mä näytin mielestäni ihan riittävän hyvältä! Ni! ;)
- Suvi -
Tällä kertaa vain 40 vuotta ja 15 päivää myöhässä.
Woodstockin ajatus uudesta jenkkilipusta.
Lauantai, 29.8.2009
Päivä 30: Shoppailua CN Towerin juurella
Hyvin nukutun yön jälkeen olikin ihana herätä varmaan 4 hengelle tarkoitetusta sängystä. Taulutelkkari auki ja katsomaan loputonta spekulaatiovirtaa Michael Jacsonin kuolemasta. Toinen kanava näytti samaan aikaan suoraa kuvaa senaattori Kenedyn hautajaista. Hänen menehtymisensä on täällä iso juttu, liput ovat olleet jo 4 päivää puolessa tangossa, eilen illalla tuli monen monta tuntia kestänyt dokumentti Kenedyistä. Tärkeiden uutisten seasta löytyi kuin löytyikin sääkanava, joka paljasti meille että aamupäivällä on sateista mutta iltaa kohden kirkastuu lämpötilan ollessa parinkympin paremmalla puolella. Tämä tieto ratkaisikin meidän päivämme aikataulun: ekaks shoppaileen ja sitten CN torniin. Siispä kahvit napaan ja haikeat hyvästit ihanalle kämpällemme.
Shoppailupaikaksemme valitsimme vaatimattomasti Kanadan eniten vierailumman nähtävyyden, Eaton Centren. 53 miljoonan vuosittaisen kävijän voimin paikka pesee Niagaran putousten 10 miljoonan ja CN Towerin 2 miljoonan kävimäärän kevyesti. Eikä ihme, mestassa oli yli 240 liikettä. Neljässä viikossa shoppailu on tehostunut huomattavasti, eikä aikaakaan kun kädet oli niin täynnä kasseja ja pussukoita että oman edun nimissä oli syytä jatkaa matkaa. Tätä ennen teimme pakollisen pyrähdyksen Vancuverin talviolympialaisten oheissälää myyvään putiikkiin. Kun nyt täällä kerran oltiin.
Toronto on aika näpsäkkä paikka. Iso juu, mutta keskusta on selkeä ja hvyin hallittavissa ja kaikki oleellinen ainakin teoriassa lähellä toisiaan. Vaikka CN Tower näytti kartalla olevan aivan Eatonin vieressä, onneksi älysimme siirtyä tornille autolla. Kortteleilla oli kokoa paljon enemmän mitä Hämeenkadun vastaavilla, ja matka olisi ollut ylitsepääsemätön shoppailun uuvuttamille jaloille. Rahastus se osataan täälläkin, sillä lähin parkkipaikka otti hintaa peräti 20 Kanadan taalaa - no way! Eikun kortteli kauemmas ja johan rupesivat hinnat tippumaan.
CN Tower on nimetty yhdeksi maailman seitsemästä moderneista ihmeistä. Sillä on korkeutta kokonaisuudessaan yli 500m ja meikäläiset päästettiin korkeuteen 447m. Ja nyt puhutaan siis metreistä. Hissipojan mukaan alas kestää tippua 9 sekuntia. Me kerrankin uskottiin tämä fakta suosiolla. Jännä juttu näin korkeanpaikankammoisen näkövinkkelistä, että nuo lukemat alkaa oleen jo niin poskettomat, että siellä ylhäällä ei oikein osaa enää pelätäkään. Luonnollisesti hieman huimas ja kädet hikos ja pulssi nousi, mutta tajuissani pysyin yhtä kaikki. Ja tästä riemusta maksettiin rahaa, luonnollisesti.
Joku muukin oli selvästi katsonut sääennusteen ja päättänyt tulla tornille iltapäivällä, sillä jonottamiseen meni meillä suurin aika. Ensin törötettiin tornin juurella jonossa, sen jälkeen pönötettiin 45 minuuttia ensimmäisellä näköalatasanteella n. 300 metrissä. Kökötys luonnollisesti jatkui yrittäessämme päästä alas. Oli siinä notkoselkä kovilla. Näköalat olivat kuitenkin kaiken tämän arvoista, WAU! Ja tosin kuin monet muut tornit, tämän huojumista ei huomannut.
Noin kolme tuntisen tornissa jonottamisen jälkeen oli aika suunnata Ontariojärvelle Maken pakolliseen kastautumiseen. Eilisen kova tuuli oli vähän tyyntynyt ja nyt tämä Hakametsän Hylje pääsi kastautumaan kokonaisuudessaan. Nyt on sitten käyty tripin vesistöt lännessä, etelässä, idässä ja pohjoisessa.
Kellon näyttäessä tässä vaiheessa kuutta iltapäivällä päätimme jättää Kanadan taaksemme. Ajatuksena oli lyhentää seuraavan päivän ajomatkaa ja kuluttaa jenkkilän dollareita, siksi päätimme siirtyä takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Buffalo ei edelleenkään tuntunut sopivalta yöpaikalta, ja asetimmekin tähtäimemme kauemmas paikkaan nimeltä Rockhester. Jopa Buffalolainen tarjoilija totesi meille, että "Don't go downtown. It is disgusting." - Suvi -
Enough said.
Korkeella hirvittää.
Perjantai, 28.8.2009
Päivä 29: Canada
Pääsimme illalla loppujen lopuksi noin 70 kilometrin päähän Buffalosta, mikä olikin varsin riittävä päiväetappi. Ensimmäistä kertaa tällä tripillä törmäsimme motelliin, joka oli täyteen buukettu. Onneksi heti seuraava, nähtävästi kahden mummelin ylläpitämä, kadunvarsimotelli nappasi. Täällä näyttikin puolestaan olevan meidän lisäksemme noin yksi asukas. Matka jatkui aamulla kohti teollisuuskaupunki Buffaloa. Internetissä oli varoiteltu Buffalosta ja niinpä pysähdyimme kaupunkiin ainoastaan aamupalalle. Siltä osin mitä kaupunkia näimme, se oli todella synkän oloista seutua emmekä voi suositella vierailua tässä Erie järven itärannalla sijaitsevassa slummissa.
Seuraavana olikin sitten vuorossa kauan odotetut Niagaran putoukset. Washingtonin painisalilla pojat kuvaili putouksia seuraavasti:
- Well, there is a lot of water.
- Saman voi kokea kun laittaa vessan hanan päälle ja katsoo sitä suurennuslasilla.
- It is a great place for retarded people, because they get it!
Näiden "suosituksien" saattelemana siis suuntasimme kohti putouksia, joissa vierailee vuosittain 10 miljoonaa muutakin ihmistä. Odotukset olivat ehkä hieman korkeammalla kuin todellisuus, mutta siitä huolimatta putoukset olivat varsin vaikuttava näky. Kyseessä on siis itseasiassa kolmen putouksen muodostama kokonaisuus: Canadian Falls, American Falls ja Bridal Veil Falls. Näistä ylivoimaisesti hienoin on Kanadan puolen putous, mutta kaikki putoukset näkyy kummaltakin puolelta, joten melko sama miltä puolen näitä puroja katselee. Me ajoimme suoraan Kanadan puolelle ja keskityimme Kanadan puolen hevosenkenkä putoukseen. Putousta pääsi katselemaan ylhäältä, alhaalta, sivulta, edestä ja takaa. Varsinkin putouksen juurelta näky oli melkoinen kuten oli myös ääni ja kosteus. Onneksi sadetakkeja oli jaossa, koska olimme sopivasti tuulen puolella putousta. Huomiona vielä, että Niagara ei millään mittapuulla ole maailman isoin eikä edes perintöprinsessa. Nimittäin verrattuna Victorian putouksiin tai Iquazuun on Niagaran virtaus ja pinta-ala vain noin kolmannes.
Putousten jälkeen pyörähdimme kylässä nimeltä Niagara on the Lake, jota oli kehuttu idylliseksi pikkukaupungiksi. Sitä se ehkä olikin, mutta ammuttu täyteen turisteja. Mielestäni hienompia aitoja pikkukyliä nähtiin eilen Pensylvaniassa. Niinpä livistimme täältäkin melko nopeasti ja suuntasimme varsinaiseen kohteeseemme Torontoon, ja osavaltionahan tai oikeammin provinssina on nyt Ontario. Nyt on siis USA menty läpi länsi-itä ja etelä-pohjois suunnassa ja kilometrejä tähän kului 11000. Valitettavasti viimeisellä pätkällä DC:stä Torontoon lämpötila laski 15 astetta, mutta kai sitä jotain uhrauksia on tehtävä.
Torontoon päästiinkin ihan hyvissä ajoin viiden aikaan, joten lähdimme tutkailemaan kaupunkia. Torontossa asuu 6 miljoonaa ihmistä ja se on näin Kanadan suurin kaupunki. Nyanssina mainittakoon, että kuudesosa Kanadan työpaikoista on Torontossa. Huolimatta suunnattomasta koostaan, on ensivaikutelma Torontosta todella positiivinen. Tunnelma kaupungissa on todella kansainvälinen ja keskustassa on alueita, joissa voi liikkua jalan baarien ja ravintoloiden ympäröimänä. Ihmiset vaikuttavat myös sivistyneiltä ja moderneilta verrattuna eteläiseen naapuriinsa eikä kodittomia tai kerjäläisiä juurikaan notku kaduilla. Ei siis ihme, että suurin loukkaus Kanukkeja kohtaan on sanoa heitä jenkeiksi. Piristävää on myös palata tuttuun ja turvalliseen metrijärjestelmään vähäksi aikaa, vaikka se tuntuukin jopa hieman oudolta kun on kuukauden käyttänyt maileja ja paunoja. Lisäksi vessa on täällä "washroom" eikä "restroom" kuten tähän asti.
Toronton downtownkin on ehkä vaikuttavin tähän asti nähdyistä. Keskellä nousee Amerikan korkein torni CN Tower ja sitä ympäröi lukematon määrä pilvenpiirtäjiä. Omasta näkökulmastani vielä suurena plussana heti keskustan vieressä on iso uimaranta Ontario järvelle. Päivän päätteeksi kävimme vielä syömässä Sushia ja suuntasimme hotellille, joka suureksi yllätykseksi sattuikin olemaan reissun toistaiseksi hienoin.
Make
Yksi kolmesta, hevosenkenkä.
Suurkaupunkikuvaa.
Torstai, 27.8.2009
Päivä 28: Osavaltioralli
Aamu alkoi viimeaikaista totuttua aikaisemmin, jo hieman ennen kahdeksaa soi kello. Silmät sikkuralla kamat kasaan ja autoon, mihinkäs sitä tänään? - Ai niin, mahdollisimman kauas.
Ensimmäinen etappi oli kuitenkin kohtuullisen lähellä, vain vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Philadelphiassa. Teollisuuskaupungin silhuetti oli vaikuttava näky stereoiden soittaessa Pomon kappaletta "Streets of Philadelphia...". Suurin syy pikavisiittiimme Phillyssä oli mahdollisuus juosta kuuluisat Rocky Stairsit ja tehdä vielä kuuluisampi tuuletus portaiden päässä. Ja sivistymättömille tiedoksi, Rocky elokuvassa nämä olivat Sly "The Rocky Balboa" Stallonen reenimaisemia. Nämä elokuvahistoriallisesti kuuluisat portaat kuuluvat Philadelphia Museum of Art:lle, emmenkä suinkaan olleet ainoat jotka portaita kirmasivat. Lähes jokainen, nuori tai vanha, oli tehnyt kotiläksynsä eikä tässä paikassa hissille ollut tarvetta. Museon vierelle oli jätetty samaisesta elokuvasarjasta tuttu patsas, jossa mielikuvitusnyrkkeilytähti (menikö Maiju oikein?) tuulettelee komeasti! Ja ei, emme olleet ainoat turistit täälläkään.
Tehokkaan 20 minuuttisen jälkeen matka jo jatkuikin ja suuntana oli Lancaster, joka on kuuluisa Amisheistaan. Itse asiassa on syytä käyttää nimitystä Plain People, koska 'Amishit' ovat vain yksi, kaikkein "tiukin" haara. Muita vastaavia ovat mm. Menoniitit. Plain Peoplet ovat saapuneet maahan Sveitsistä 1600-luvun lopussa ja 1700- luvun alussa. He puhuvatkin edelleen kieltä, jota kutsutaan Pensylvania Dutch Dialect:ksi. Tätä emme valitettavasti kuulleet, mutta lienee englantia saksalaisella aksentilla? Plain Peoplen elämä pohjautuu raamattuun, jota he pyrkivät noudattamaan kirjaimellisesti. Tämän vuoksi lapsia ei kasteta kristinuskoon, vaan kaste tapahtuu vasta aikuisena, kun ihminen kykenee itse käsittelemään ja päättämään mihin uskoo. Plain Peoplet ovat tunnettuja pasifismistaan, ja tämä ei tarkoita ainoastaan sodan vastaisuutta, vaan myös yleistä elämänasenetta.
Lancasterin pääkatu oli kaikeksi järkytykseksi kova turistirysä minigolfeineen ja huvipuistoineen. No kuinkas muutenkaan. Opaskirjan neuvomana lähdimme seikkailemaan sivukaduille, jossa näimme kuin näimmekin ihan oikeita Plain Peopleita pellolla duunissa. Ja kyllä, se partaviritelmä on hassu. Kuvaa läheltä ei uskallettu ottaa, se kun on asianosaisten kulttuurin vastaista. Tunnollisen pyörimisen, muutaman hevoskärryn ja monen hehtaarin maissipellon jälkeen navigaattori päälle ja suuntima kohti lähellä Kanadan rajaa olevaa Buffaloa. Sinne ei ole pakollista päästä enää tänään, mutta niin lähelle kuin mahdollista. Huomenna on vuorossa Niagaran putoukset ja mestoilla olisi tarkoitus olla mahdollisimman aikaisin. Pohjoista kohti kivuttaessa vastassa on taas ennennäkemättömiä maisemia. Tasainen suo on vaihtunut jälleen vuoristoksi, joka tällä kertaa onkin rehevää. Puut ovat isoja, maissipeltoa on edelleen ja joki kulkee vieressä. Kyllä tässä maassa riittää nähtävää! Varsinkin kun yhden päivän osavaltioennätys tuli tänään:
Virginia, Maryland, Delaware, Pensylvania ja New York
- Suvi
Ps. Makelta terveisiä:
- Snaa, tosi hyvin suojeltu :)
- Juselius, karviaiset voi syödä, mutta lupa on annettu jo naapureille. Pidä kiirettä!
- Tomppa, joko oot uutta autoa kattellu ;)
Wannabe Rockyt.
Ajoneuvo asiallisesti parkkeerattu ruutuun.
Keskiviikko, 26.8.2009
Päivä 27: Muistomerkkejä jenkkityyliin
Rangaistukseni kärsineenä heräsin uuteen aamuun. Nyt tuntuukin jo paljon paremmalta, kun olen maksanut velkani Arizonan oikeuslaitokselle. Toivotaan, että kirje menee perille ja ystävällinen Mr Officer antaa minun vielä loman lopussa poistua maasta. Ehkä osa sakkorahoista päätyy valtionkin kassaan ja saa NASA ostettua parempia vehkeitä raketteihinsa. Ainakin tulen aina muistamaan lämmöllä Flagstafin kuntaa vieraanvaraisuudestaan.
Mutta palataanpa itärannikolle. Päivä jatkui tutustumalla Washington D.C. nähtävyyksiin. Pääkaupunkiseutu eroaa huomattavasti aiemmin näkemistämme mestoista. Rakennukset on massiivisia, historiallisia, arvokkaita. Väistämättäkin pylväät ja marmoripinnat tuovat mieleen Rooman aikakauden. Jos paikkaa vertaa muihin suurkaupunkeihin niin Washingtonissa on selvästi enemmän eurooppalaisia piirteitä muihin nähden. Kaduilla voi kävellä ja ihastella uniikkeja yksityiskohtia vanhoissa rakennuksissa tai istua puistonpenkillä ja seurailla ohikulkevia ihmisiä. Ja aivan ihanaa on nähdä ihmisiä urheilemassa puistoissa ja kaduilla. Kahviloissa istuu eri tiedekuntien opiskelijoita ja porukka on selvästi huolitellumman näköistä. Eikä niitä keskimaan hillbillyjäkään enää juuri erota katukuvasta.
Erinäisten muistomerkkien suhteen pääkaupunki on vetänyt ihan hitusen överiksi ja ne lieneekin paikan tärkeimpiä nähtävyyksiä. Kaupunkiin tullessa, Potomac-joen rannassa on mm Jefferson memorial ja Abraham Lincoln memorial, joita on kokonsakin puolesta vähän vaikeeta missata kaupunkikuvasta. Sitten näkyykin jo 169m korkea Obeliski. Siis sellanen Asterixista tuttu pitkulainen kivi. Kiven tarkoitus on toimia Washingtonin symbolina tai muistomerkkinä. Jos joku tietää Obeliskin syvemmän symbolisen merkityksen niin valistakoon meitä. Se on kuitenkin maailman suurin Obeliski, mikä tekeekin tosi merkittävän vaikutuksen heti suhteellisuusteorian jälkeen. Obeliskin huipulle pääsee kierrokselle, kohtuu hintaan toki. Toureja vaan järjestetään melko harvakseltaan, eikä kukaan meistä jaksanut odottaa viittä tuntia 32 asteen helteessä.
Obeliskilta näkeekin jo sen kuuluisan Forrest Gumbista tutun uima-altaan (Reflecting pool), joka todellakin on yhtä iso miltä se tvssä näyttää. Jennyjä ei vaan viitti tehdä, koska seisonut vesi on vihertävän rusehtavaa ja täynnä hanhen kakkaa. Vesimonumentin toisessa päässä on toisen maailman sodan muistomerkki ja toisessa päässä muistellaan Korean ja Vietnamin sotien uhreja. Muistomerkeillä kuolleiden suurmiesten ja sotilaiden keskellä on toki myös isänmaallisesti muistettu kertoa, että mitä käytiin vapauttamassa ja minkä vääräuskoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Niin ei ne 50 000 kuollutta USAn sotilasta Koreassakaan sitten oikeestaan tunnu enää juuri miltään, kun tilalle on sentään saatu koko rahalla Freedomia.
Kun pääsimme eteenpäin muistomerkeiltä suuntasimme kohti Capitolia eli Kongressitaloa. Kupolikattoinen rakennus on varmasti yksi vaikuttavimmista rakennuksista reissullamme. Sen koko on valtava, eikä tv tee sille oikeutta. Erityisesti pimeällä valaistu rakennus on todellakin mieleenpainuva kukkaistutuksineen ja kaarevine muotoineen. Rakennukseen ei kuitenkaan turistilla ole asiaa ja portailla meitä tervehtikin vartijat isot pyssyt kainalossa.
Washington D.C on pikkukylien jälkeen todella sykähdyttävä kaupunki. Voisin hyvinkin kuvitella viihtyväni siellä pidempään rakennuksia ja historiaa tutkiskellen ja suosittelen sitä lämpimästi matkaa harkitseville. Kuitenkin loppuun vielä vahingosta viisastuneena muutama vinkki vastaisuuden varalle:
-Washingtonista on TODELLA vaikeaa löytää parkkipaikkaa etenkin turistikohteiden läheisyydestä. Kannattaa harkita lipun ostamista turistibusseihin, jotka kiertävät nähtävyydeltä toiselle 35 dollaria/naama päivähintaan.
-Washingtonista on TODELLA vaikea löytää julkisia wc, joten kannattaa aloittaa rakon reenaaminen ajoissa.
-32 asteen helteellä on hyvä ottaa vesipullo mukaan, jottet joudu kuivuman partaalla katselemaan vesiputouksia. Memoriaaleilla kun ei virvokkeita myydä ja välimatkat on TOOOSIII pitkiä.
Heli
Washingtonin symboli.
Helsun tuleva työpaikka?
Tiistai, 25.8.2009
Päivä 26: Kunnianlaukauksia
Aloitan sitten jo hieman edempää, eli eilisestäillasta. Päätettiin sitten jatkaa koko matka Myrtlestä Washingtoniin ja olla jo mestoilla valmiina aamulla. Kolmas motelli tärppäsi ja pääsimme kauan kaivattuun suihkuun ja nukkumaan. suihku onnistuikin, mutta allekirjoittaneen ja Elisan yrittäessä kömpiä pehkuihin, tyynyjen alta paljastui pieniä, suklaaströsseleiden kaltaisia muruja. Sitä, minkä otuksen jättämiä ne olivat, emme jääneet selvittämään, vaan lampsimme respaan ja vaihdoimme huonetta. Ilman minkäänlaisia anteeksipyyntöjä yövahtimamma antoi avaimet toiseen huoneeseen ja Viimein kolmen aikaan pääsimme höyhensaarille.
Aamua olikin jo pitkällä (lounasaika) kun pääsimme aloittamaan DC:n kartoittamisen. Aamupalan jälkeen navigaattoriin näppäiltiin kohteeksi Pentagon, Yhdysvaltain puolustusministeriö. Emme tosin ajatelleet, että ulkomaalaisille hevillä vierailulupia myönnettäisiin, mutta ainakin valokuvia varmaan saisimme otettua. Massiivinen viisikulmainen rakennus otettiin käyttöön 1943 ja se on maailman suurin konttorirakennus 26000 työntekijällään! Talon jokainen sivu on noin 300 metriä pitkä. Pääsimme suht. lähelle rakennusta ja otimme kuvat, jonka jälkeen poistuminen olikin sitten vähän ongelmallisempaa. Meikäläisen toimiessa kuskina, pyörimme parkkipaikkaa ympäri kuin peurat pitkissä valoissa. Minullahan on tunnetusti todella pitkät hermot, joten ensimmäisen moottoritien rampin tullessa vastaan, Dodgen renkaat valittivat ja auto lähti kohti majapaikkaamme vievää väylää. Konetiellä olikin sitten aikaa laittaa seuraava vierailukohde navigaattoriin.
Arlingtonin sotilashautausmaa on Yhdysvaltain toiseksi suurin kansalliskalmisto, Paikkaan on haudattu mykistyttävät yli 320000 sankarivainajaa ja heidän omaistaan. Varmaan kukaan meistä ei osannut odottaa alueen laajuutta. Arlington on rakennettu Washingtonin läpi kulkevan Potomac-joen viereiselle kukkulalle ja se on todellakin vaikuttava näky. Ensimmäisenä menimme JFK:n haudalle. Samaan paikkaan on haudattu myös hänen puolisonsa ja kaksi nuorena kuollutta lastaan. Paikalla palaa ikuinen tuli ja viereisiin kivipaasiin on kaiverrettu miehen puheiden otteita. Vaikuttavaa. Kipusimme mäen päälle ja saimme eteemme hiukean panoraamakuvan pääkaupungista. Massiivisia kivirakennuksia silmänkantamattomiin. Lähtiessämme etsimään tuntemattoaman sotilaan hautaa, lähestulkoon törmäsimme hautausmaan uusimman asukkaan saapumisseremonioihin. Vanhojen sotien kaatuneiden hautoja pällistellessään unohtuu karu tosiasia että tämä maa on koko ajan sodassa ja uhreja tulee jatkuvasti. Saimme eräänlaisena extrana katsella sotilashautajaiset arkkuineen, lipuntaitteluineen, kunnialaukauksineen ja iltasoittoineen. Toimitus oli kaikessa lyhykäisyydessään tietyllä lailla kaunis ja ainakin Helsu ja Suvi sanoivat olleensa pala kurkussa. Todella vaikuttavaa.
Tuntemattoman sotilaan haudalla katselimme vahdinvaihtoseremoniat, jotka eivät ainakaan minun mielestäni olleet aivan niin hienot kuin odotin. Mielessä liikkuvat Kunnian miehiä-elokuvan komeat kiväärinpyörittelyt ja ainakaan U.S.Armyn kunniakomppanian miehet eivät asiaa toimita Merijalkaväen tyyliin. Matkalle osuivat vielä sukkulaonnettomuuksien uhrien muistomerkit ja sen jälkeen olimme kypsiä jatkamaan matkaa Valkoiselle talolle. Niille jotka suunnittelevat matkaa Arlingtoniin, vinkiksi että omat juomat mukaan!!
Viimeisenä asiana tälle päivälle kävimme vielä katsomassa Valkoisen talon. Obama itse ei ollut paikalle, hän on perheineen juuri tämän viikon lomalla jossain Bostonin liepeillä. Harmi sinänsä, olisihan sitä voinut käydä kaffet juomassa Barackin kämpillä. Taloa itseään ei pääse todella lähellekkään, turvallisuustoimet ovat suhteellisen tiukat. Poliiseja ja Salaista palvelua pyörii mestoilla lähes yhtäpaljon kuin turistejakin, muuta ymmärtäähän tuon. Taitaa olla maailmanpoliisin ylimmällä johtajalla paljon vihamiehiä niin koti- kuin ulkomaillakin. Talo itse ei ollut mikään ihmeellinen näky, on sitä sen verran TV:ssa nähnyt. Tästä sitten olikin helppo päättää päivä ruokailuun jo tälläkin palstalla hehkutettuun The Cheesecake Factoryyn! Eipä pääse lomalla laihtumaan...
Mikko
P.S. Se sukkula ei sitten lähtenyt eilen illalla eikä lähde tänäkään iltana. Nasalla vähän venttiilivikoja.. Nakuttaakohan ne vai mikä?
P.P.S. Lähetettiin tänään kaunis pinkki ruusu-kortti Flagstaffiin kera sakkorahojen. Toivottavasti Helsu ja Arizonan oikeuslaitos ovat nyt sujut eivätkä mahdolliset tulevat USA:n matkat ole millään lailla uhattuna....
Hautajaisten kunnianlaukaukset.
Tompan kustantama juustokakku. Terkkuja vaan, lasku tulee perässä!
Maanantai, 24.8.2009
Päivä 25: Grillausta ja kuumia koiria
Aamusta matka jatkui kohti pohjoista ja itärannikon hiekkarantoja. Aurinko paistoi ja lämpötila nousi yli 30 asteen. Jätimme taakse ihanan viehättävän Charlestonin kaupungin ja otimme koordinaateiksi Myrtle Beachin. Ajomatka kesti noin kaksi tuntia. Ohikiitävät maisemat olivat idylliset. Peltoja, reheviä puita, punakukkaisia pensaita. Talot olivat pieniä huviloita hyvin hoidettuine pihoineen. Tienvierustat kaikkialla olivat siistejä ja istutukset moitteettomia. Toisaalta sitä oppii tyhmempikin laittamaan roskansa roskakoriin, kun purukumin heittäminen kadulle maksaa 1200 dollaria sakkoina.
Ennen rantautumista hiekkadyyneille suuntasimme yhteen Myrtle Beachin ostoskeskuksista. Helvetillinen shoppailuhuuma jatkui siis jo kolmatta päivää, joskin osalla porukasta kisakunto osoittaa jo hiipumisen merkkejä. Vinkkinä tuliaisia odotteleville, että tällä kertaa mukaan lähti mm. Guessin lompakkoa, puolen vuoden vitamiinit ja pari aurinkolaseja.
Marko on viimepäivinä osoittanut rantavillityksessään eläimellisiä piirteitä. Pudotimmekin Hakametsän hylkeen kyydistä rannan kohdalla ja jatkoimme muun porukan kanssa lounaalle paikalliseen putiikkiin. Ravitsemusliikkeessä saimme jälleen maistiaisia jenkkien kattavista ruokamieltymyksistä. Täällähän on siis taysin normaalia, että alkuruokalistalla on esim. lautasellinen ranskalaisia cheddar kuorutuksella. Joissakin paikoissa vihannekseksi ranskisten joukkoon saa valita jopa jalopenoja tai pekonia. Cheddar juustoa myydään parin sadan gramman pötköissä välipaloina huoltoasemilla, eikä kukaan seurueestamme toistaiseksi ole onnistunut tilaamaan salaattia ilman tuota kultaista juustoa. Cheddar oli myös olennainen osa Mikon tilaamaa "Killer Dogia". Herrasmies itsekin myönsi jälkikäteen olleensa hieman liian kunnianhimoinen tilatessaan Hot Dogin kaikilla mausteilla. Eteen ilmestyi noin 30cm pituinen hodarisämpylä nakkeineen. Nakin päälle olikin sitten kasattu puolisen kilon verran ranskalaisia ja mausteeksi kauhallinen chili con carnea. Kevyttä luonasannosta maustettiin vielä uittamalla kaikki tämä ihanuus cheddarjuustolla. Nami nami. Ja tässä kohtaa haluammekin lähettää kaikille kotisuomen painonvartijoille terkkuja: Laskekaapa siitä pisteitä.
Masut pömpöllään olikin sitten hyvä mennä hetkeksi aurinkoon lepäämään. Muutama rohkea (eli mä ja Make) uskalsi jopa Atlantin aaltoihin, vaikka telkkarissa on viimepäivät vouhkattu Billin aiheuttamista hyökyaalloista. Parin tunnin grillauksen jälkeen alkoi kinkut ruskettua ja Laakkonen punertua. Tyytyväisinä hyppäsimmekin Dodgen kyytiin. "On the Roud again" soidessa kajareista jatkuu matka kohti Washingtonia ja auringon laskua. Pysähdymme yöksi sopivaan pikkukylään tai painatamme aamuyöhön ja aina pääkaupunkiin saakka. Hieman keskiyön jälkeen pysähdymme kuitenkin katsomaan tähtitaivaalle. Kenties näemme vilahduksen avaruussukkulasta matkalla kohti tuntematonta. Mutta sille ruotsalaiselle astronautille me ei kyllä vilkuteta.
Heli
USA Experience:
-Shekeillä voi maksaa kaupoissa.
-Ostosmarketeissa saa kärryjen lisäksi motorisoituja pyörätuoleja, jossa on superläskinkin hyvä istua.
-Christian book store. Luulis, ettei yhden kirjan ympärille voi kirjastoo rakentaa, mutta aina voi yllättyä. Kaupasta löytyy Oheisrekvisiittaa ja alan julkaisuja, mm. suklaapatukka, jossa raamatunlauseita.
Myrtle beach.
Mikon kunnianhimoinen hotdog.
