Päivä 4: Yosemite

Maanantai, 3.8.2009

Päivä 4: Yosemite

Oli synkkä ja pilvinen aamu. Haavanlehdet värisivät aavemaisesti. No ei nyt ihan noin, mutta aamu alkoi herätyksellä 5.45 ja hopeanuoli starttasi kohti Yosemiten kansallispuistoa jo puoli seiskan aikaan. Aamupalan jätimme suosiolla myöhempään ja yritimme välttää San Franciscon aamuruuhkat. Ratkaisu osoittautui hyväksi, sillä hetken päästä huomasimme että emme todellakaan olleet yksin tiellä, ihan vaan pari muutakin kaveria oli matkalla johonkin. Make oli puikoissa ekan tunnin, jonka jälkeen kurvasimme aamiaiselle johonkin vitun hikiseen pikkukylään (Stockton). Sen jälkeen Elisa otti autonavaimet ja aloitti ensimmäisen ajovuoronsa tällä mantereella (ja automaattivaihteisella autolla!)... 

Matka taittuikin sitten reipasta vauhtia, ilman kommelluksia ja päästyämme Sierra Nevadan vuoriston ensimmäisten kukkuloiden yli alkoi aurinkokin jo paistaa. Awesome!! Yosemiten portilla ladottiin taalat tiskiin (80$) ja pääsimme itse kansallispuiston sisään. Tässä vaiheessa allekirjoittanut istui kuskinpenkille ja aloitimme hitaan matkan läpi puiston nähtävyyksien. Sanomattakin lienee selvää että paikalla oli myöskin noin 2.5 miljoonaa muuta ihmistä! Not so Awesome!! Ensin kolusimme Yosemiten laakson, jonka jälkeen nousimme 7500 jalan (merenpinnasta) korkeudella olevalle näköalapaikalle katselemaan äskeistä laaksoa toisesta perspektiivistä. Korkeanpaikankammoiselle ei kyllä ollut kuuminta hottia seisoa kallionkielekkeellä ja katsella toista kilometriä alempana olevaan kylään! Tässä vaiheessa kuski oli jo vaihtunut Makeksi joka halusi vielä ennen laaksosta lähtöä käydä seisomassa vesiputouksen alla. No, putoushan oli jo tässä vaiheessa kesää kuivunut niin pieneksi, että eipä siinä olis tukka edes Makelta kastunut. Eikun Dodge-mobiiliin ja mutkaista tietä näkymättömiin.. 

Tuo tie olikin sitten oikesti niin mutkainen ja kapea, että jossain välissä meinasi jo usko loppua. Pikkuhiljaa tie nousi lähes kymmeneen tuhanteen jalkaan erilaisten kallioiden ja vuorien läpi. Maken käytyä uimassa vuoristojärvessä, Helsu istui kuskinpenkille ja ohjasi meidät läpi erittäin kovien alamäkien kohti yöpaikkaamme. Nämä alamäet olivatkin sitten melkoista laskettelua. Jo edellämainitun korkeanpaikankammon vuoksi, meikäläisellä meinas tulla ainakin housupyykkiä niillä teillä. Voe Helevata! Kun auton ikkunasta katsoi, eikä nähnyt edes koko tietä, vaan laakson puoli kilometriä alempana, niin tulee aikas haikia olo. Dodgen jarrut olivat onneksi täyttä terästä ja vaunu pysyi tiellä. Siispä kohti Bishopia ja yöpuulle... 

Mikko 

USA Experience: 
Bay Bridge (varmaan 10km pitkä silta)
Kolme päivää maassa ja joka päivä joku skandinaavi paikalla!
Kannattaa katsoa missä puhuu paskaa ihmisistä, sillä he voivat osata suomea... 

Aamiaismättöä. 

Mikon kauhunhetkiä.