Päivä 30: Shoppailua CN Towerin juurella

Lauantai, 29.8.2009

Päivä 30: Shoppailua CN Towerin juurella

Hyvin nukutun yön jälkeen olikin ihana herätä varmaan 4 hengelle tarkoitetusta sängystä. Taulutelkkari auki ja katsomaan loputonta spekulaatiovirtaa Michael Jacsonin kuolemasta. Toinen kanava näytti samaan aikaan suoraa kuvaa senaattori Kenedyn hautajaista. Hänen menehtymisensä on täällä iso juttu, liput ovat olleet jo 4 päivää puolessa tangossa, eilen illalla tuli monen monta tuntia kestänyt dokumentti Kenedyistä. Tärkeiden uutisten seasta löytyi kuin löytyikin sääkanava, joka paljasti meille että aamupäivällä on sateista mutta iltaa kohden kirkastuu lämpötilan ollessa parinkympin paremmalla puolella. Tämä tieto ratkaisikin meidän päivämme aikataulun: ekaks shoppaileen ja sitten CN torniin. Siispä kahvit napaan ja haikeat hyvästit ihanalle kämpällemme. 

Shoppailupaikaksemme valitsimme vaatimattomasti Kanadan eniten vierailumman nähtävyyden, Eaton Centren. 53 miljoonan vuosittaisen kävijän voimin paikka pesee Niagaran putousten 10 miljoonan ja CN Towerin 2 miljoonan kävimäärän kevyesti. Eikä ihme, mestassa oli yli 240 liikettä. Neljässä viikossa shoppailu on tehostunut huomattavasti, eikä aikaakaan kun kädet oli niin täynnä kasseja ja pussukoita että oman edun nimissä oli syytä jatkaa matkaa. Tätä ennen teimme pakollisen pyrähdyksen Vancuverin talviolympialaisten oheissälää myyvään putiikkiin. Kun nyt täällä kerran oltiin. 

Toronto on aika näpsäkkä paikka. Iso juu, mutta keskusta on selkeä ja hvyin hallittavissa ja kaikki oleellinen ainakin teoriassa lähellä toisiaan. Vaikka CN Tower näytti kartalla olevan aivan Eatonin vieressä, onneksi älysimme siirtyä tornille autolla. Kortteleilla oli kokoa paljon enemmän mitä Hämeenkadun vastaavilla, ja matka olisi ollut ylitsepääsemätön shoppailun uuvuttamille jaloille. Rahastus se osataan täälläkin, sillä lähin parkkipaikka otti hintaa peräti 20 Kanadan taalaa - no way! Eikun kortteli kauemmas ja johan rupesivat hinnat tippumaan. 

CN Tower on nimetty yhdeksi maailman seitsemästä moderneista ihmeistä. Sillä on korkeutta kokonaisuudessaan yli 500m ja meikäläiset päästettiin korkeuteen 447m. Ja nyt puhutaan siis metreistä. Hissipojan mukaan alas kestää tippua 9 sekuntia. Me kerrankin uskottiin tämä fakta suosiolla. Jännä juttu näin korkeanpaikankammoisen näkövinkkelistä, että nuo lukemat alkaa oleen jo niin poskettomat, että siellä ylhäällä ei oikein osaa enää pelätäkään. Luonnollisesti hieman huimas ja kädet hikos ja pulssi nousi, mutta tajuissani pysyin yhtä kaikki. Ja tästä riemusta maksettiin rahaa, luonnollisesti. 

Joku muukin oli selvästi katsonut sääennusteen ja päättänyt tulla tornille iltapäivällä, sillä jonottamiseen meni meillä suurin aika. Ensin törötettiin tornin juurella jonossa, sen jälkeen pönötettiin 45 minuuttia ensimmäisellä näköalatasanteella n. 300 metrissä. Kökötys luonnollisesti jatkui yrittäessämme päästä alas. Oli siinä notkoselkä kovilla. Näköalat olivat kuitenkin kaiken tämän arvoista, WAU! Ja tosin kuin monet muut tornit, tämän huojumista ei huomannut. 

Noin kolme tuntisen tornissa jonottamisen jälkeen oli aika suunnata Ontariojärvelle Maken pakolliseen kastautumiseen. Eilisen kova tuuli oli vähän tyyntynyt ja nyt tämä Hakametsän Hylje pääsi kastautumaan kokonaisuudessaan. Nyt on sitten käyty tripin vesistöt lännessä, etelässä, idässä ja pohjoisessa. 

Kellon näyttäessä tässä vaiheessa kuutta iltapäivällä päätimme jättää Kanadan taaksemme. Ajatuksena oli lyhentää seuraavan päivän ajomatkaa ja kuluttaa jenkkilän dollareita, siksi päätimme siirtyä takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Buffalo ei edelleenkään tuntunut sopivalta yöpaikalta, ja asetimmekin tähtäimemme kauemmas paikkaan nimeltä Rockhester. Jopa Buffalolainen tarjoilija totesi meille, että "Don't go downtown. It is disgusting." - Suvi - 

 
Enough said. 

 
Korkeella hirvittää.