Päivä 17: Swamp

Sunnuntai, 16.8.2009

Päivä 17: Swamp

Onhan kaikki nähneet Forrest Gumpin, tuon minun lempileffani? Hyvä :) Muistelkaahan sitä osaa elokuvasta, kun Forrest on palannut Vietnamista ja sukeltaa Shrimp businekseen. Sellaisissa tunnelmissa olimme tänään. 

Päivän ohjelmaan kuului tänään ohjatuu suokierros Missisippijoen suisto- ja suoalueella. Aamupäivän hengailun jälkeen otimmekin suunnan kohti 50km päässä keskustasta olevalle Honey Islandille. Hotellimme ystävällinen respa, joka mitä ilmeisimmin tekee 24 tunnin työvuoroja, oli edellisenä päivänä varannut jengillemme paikat Cajun Encounters Tour co:n Swamp Tourille. Tämä elämys on kova juttu täällä, sillä palvelun tarjoajia tuntuu olevan kuin sieniä sateella. Respamme suositus osui ja upposi, ja porukkamme oli enemmän kuin tyytyväinen kokemaansa. 

Missisippijoki on laskutavasta riippuen Yhdysvaltain pisin tai toiseksi pisin joki. Se laskee juurikin tänne New Orleansin seudulle ja lähtöpisteemme sijaitsi yhdessä sadoista joen haaroista. Cajun Encountersilla oli suloinen puinen toimisto ulkohuusseineen ja lähtöä odotellessa paikalliseen luontoon tutustui tahtomattaankin. Jättiläiseksi kasvaneet hyönteiset pörräsivät lähietäisyydellä, rämeiköstä kuului valtavaa meteliä ja turistien joukossa tottuneesti löntysteli myös kissa. Lämpötila ja kosteus oli tässä vaiheessa jo huomattava. 

Matkaan sitten lähdetteenkin botskilla, jossa oli kaksi penkkiä, kuski ja taisi siinä härvelissä moottorikin olla. Ja onneksi oli myös katos, eikä suinkaan sateen vuoksi vaan auringon: Aamupäivän sade oli historiaa kun aurinko iltapäivällä pisti parastaan. Beligialainen kanssamatkustajamme oli unohtanut aurinkorasvata säärensä ja kierroksen päätteeksi huomasin, että poikaparan sääret olivat kirkkaan punaiset... auts. Paattiimme suuntasi ensin kohti joen alajuoksua ja ilahduttavasti ensimmäinen alligaattori näyttäytyi jo muutaman minuutin ajelun jälkeen. Rempseä, reilua etelävaltioiden murrettava puhunut, entinen palomies oppaamme houkutteli kaveria lähemmäksi vaahtokarkeilla. Alligaattorit eivät suinkaan ole erityisen persoja makealle, reppanat vaan eivät näe kovin hyvin ja valkoiset, kelluvat pallerot erottuvat kivasti. Näitä vapaita ja ihan luonnontilaisia alligaattoreita näimmekin sitten useamman eri yksilön. Ne eivät olleet kovinkaan isoja, mutta siitä huolimatta kylmä hiki nousi pintaan kun muutama heistä uiskenteli ihan paattimme viereen. Näillä kavereilla perusilme kun on aika tiukka, huh. Hämmästyksekseni opin tänään, että alligaattorit ovat kannibaaleja. Näimme matkalla lajitoverinsa uhriksi joutuneen alligaattorin raadon. Tyyppi makasi puunrungolla raajat kohti taivasta ja kirjaimellisesti kypsyi syötäväksi. Kuulemma jossain lähettyvillä saalistaja vahti ruokaansa. Ihana luontoäiti. 

Joen alajuoksulla saimme konkreettisen kosketuksen hurrigaani Katriinan voimaan. Pahimmillaan vesi oli ollut niin ylhäällä, että korkeat puutkin olivat olleet veden peitossa. Näimme myös erään talon perustukset ja noin 10min ajomatkan jälkeen näimme itse talon. Talo oli myrskyn aikana irronnut perustuksiltaan ja ajelehtinut vahingoittumattomana nykyiselle sijainnilleen. Hurrigaanin jälkeen omistaja oli kivunnut tönöönsä ja todennut, että taluja ja posliineja lukuunottamatta, kaikki oli säilynyt koskemattomana. Hurjaa! 

Toinen puoli ajelua suuntautui ylemmäs jokea. Saimmekin kuulla, että Missisippijoki ei suinkaan ole stabiili, vaan se raivaa itselleen kokoajan uusia uomia vanhojen kasvaessa umpeen. Se missä toissavuonna oli ollut puita, olikin nyt täysin veden vallassa. Täällä olikin vaikea sanoa, missä joki loppuu ja suo alkaa. Paattimme lipuessa syvemmälle kasvillisuus tiheni, kosteus tiivistyi ja lämpötila nousi. Jossain vaiheessa olinkin aivan varma että happi loppuu... Oppaamme taukoamaton puhe piti minut kuitenkin kiinni tässä maailmassa. Kova ääninen selostus siitä, mitä kaikkea voi valmistaa ja syödä näistä veden elävistä sai minut elävästi muistelemaan kohtausta Forrest Gumpista. Siinä kohtauksessa Forrest ja Bubba harjaavat lattiaa hammasharjoilla Bubban selostaessa kuinka miljoonalla eri tavalla katkarapuja voi kokata :) 

Tästä syystä ainoa asia, mikä poppoollamme oli mielessä ajelun päätyttyä oli ruoka. Niinpä päätimmekin suunnata melkein suorilta Bourbon Streetille syömään. Koska matkamme on melkein puolessa välissä, päätimme syödä hieman paremmin. Löysimmekin tyylikkään ravintolan talosta, joka on rakennettu 1700-luvulla. Tunnelman kruunasi Maken tilaama liekitetty jälkiruoka. Ja allekirjoittaneen suureksi hämmästykseksi Make suostui pyytämään kaksi lusikkaa ;D 

Big Easy on nimensä mukaisesti chilli mesta. Vähän rähjäinen ehkä, mutta se kuuluu tunnelmaan. Voin ilomielin myöntää ennakkoluulojeni olleen väärät, tänne kannattaa tulla! 

Terkuin, 
Suvi 

USA Experience 
- Vain ja ainoastaa säälle omistettu tv-kanava 
- New Orleansin suomeakin huonompi palvelukulttuuri. Ei häivähdystäkään Kalifornialaisesta ylipirteydestä. 

Suolla pyörimässä. 

Liekitettyä banaania. 

Viihteellä.